Ihmisten kokoisille ideoille!

 

Ihmisten kokoisia ideoita jo yli 20 vuotta!

Etusivulle

Osuuskunta Yrttiaika ja HaiArt ry palkittiin Parhaat käytännöt 2014 -kilpailussa maaseudun kehittämistyön helminä

 

Maaseudun kehittämisohjelman parhaita käytäntöjä juhlittiin 29.10.2014 Lahden Sibeliustalolla.Maaseutuverkostoyksikkö valitsi valtakunnan tasolla vuoden 2014 parhaat maaseututeot. Voittajat edistivät esimerkillisellä tavalla yrittäjyyttä, kulttuuria, asumisviihtyvyyttä ja energiaomavaraisuutta maaseudulla.

 

Pohjois-Pohjanmaa loisti osaamisella

Pohjois-Pohjanmaan sai viidestä sarjasta kaksi pääpottia. Osuuskunta Yrttiaika voitti elinkeinot ja yrittäjyys sarjan, HaiArt ry taas puolestaa pokkasi pääpalkinnon kulttuurisarjassa. Vihannin CHP-voimala -hanke sijoittui neljän parhaan joukkoon. Osuuskunta yrttiajan ja CHP-voimalan hankkeita rahoitti Nouseva Rannikkoseutu ry ja HaiArt ry:tä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

 

Yrittäjien välistä yhteistyötä ja osallistavaa taidetta

Osuuskunta Yrttiajan -yritysryhmähankkeen tavoitteena oli viedä yrttien hyödyt markkinoille. Hankkeessa vahvistettiin yrittäjien osaamista, yrttivalmisteiden tuotteistamista. Hankkeen aikana työstettiin yhteinen brändi ja verkkokauppa yrttiaika.fi. Tuomaristo kiitteli yrittäjien välistä yhteistyötä ja sitä, että hankkeessa saatiin pienellä rahalla paljon aikaiseksi. Yritysryppääseen kuului kahdeksan yritystä Merijärveltä, Raahen seudulta, Siikalatvasta ja Vaalasta.

 

HaiArt ry:n hankkeessa yhdistettiin mielenkiintoisesti nykytaidetta ja matkailua. Hanke linkitti osallistavan taiteen onnistuneesti saarelaisten elämään, ja Hai Art on tullut tutuksi lähes jokaiselle asukkaalle. Korkeakulttuurin pariin johdatteleva hanke rakensi siltoja erilaisten ihmisten välille, kun taidetta käytettiin luovuuden ja kasvun välineenä. Tuomaristo piti hyvänä, että nuorten osuus oli hankkeessa merkittävä. Ympäristötaideteokset lisäsivät saaren houkuttelevuutta ja antoivat sille oman leimansa. Ennen kaikkea Hai Artista kumpusi työllistävää voimaa oman asuinpaikan parhaaksi.

Facebook
Nouseva Rannikkoseutu - Uutiset - RSS
Tulosta tämä sivu